Kuukauden kertomukset



Maaliskuu alkoi eri lääkärikäynneillä, olin pitkittänyt hammaslääkärillä ja gynekologilla käyntiä tosi pitkään. Ihanaa, että ne on nyt alta pois. Tosin hammaslääkäritarkastuksessa löytyi hammaskiveä, joka vielä tulisi poistaa. Yritän saada julkiselta ajan näihin operaatioihin, ettei tulisi taas niin kalliiksi. Saa tosin nähdä, että miten saa aikoja kun koronan takia kaikki on sekaisin. 

Alkukuusta ostin sähköhammasharjan, sekin on pitänyt hommata jo vuosien ajan, mikä hitto siinä on niin vaikeeta ostaa oikeesti tarpeellisia juttuja?? Mietin pitkään eri sähköhammasharjojen malleja, hintaerot olivat aika isot. Lopulta päädyin kaupan kalleimpaan malliin, ajattelin, että ostan kerralla mahdollisimman hyvän. Malli oli Oral-B Genius 10000N. Nyt kun kävin tarkastamassa mallia Verkkokaupan sivuilla, huomasin, että hinta oli tippunut 140 eurosta 120 euroon, perus 😅 Noh, pääasia, että sain nyt hommattua sen vihdoinkin! Aluksi oli vaikea oppia pesemään hampaat niin eri tyylisesti kuin oli oppinut ihan perinteisellä hammasharjalla. Kuola valui pitkin suupieliä ja hampaat ei tuntuneet niin puhtailta kuin olisi halunnut. Harjoittelun myötä alkoi hampaidenpesu sujumaan ja onhan sähköhammasharja paljon parempi kuin perinteinen malli. Ihan varmasti myös edullisemmalla mallilla olisi pärjännyt ihan yhtä hyvin. Oon opetellut nyt myös lankaamaan hampaita joka päivä, se on jotenkin ihan supertylsää hommaa. On vaikeeta löytää sopivan kokoista lankaa ja koko homma tuntuu ihan turhalta. Uskon kuitenkin hammaslääkäriä ja jatkan lankaamista 😏

Maaliskuu meni taas opiskellessa, mulla oli ravitsemusfysiologian tentti alkukuusta ja sehän meni ihan penkin alle. Koko aihe oli tosi vaikea, paljolti kemiaa jossa en oo kovin hyvä. Tenttiaikaa oli 3 tuntia joka kuulostaa reilulta, mutta tentittävät kysymykset oli aika vaikeita ja mulla loppuikin sitten aika kesken. Saapa nähdä kuinka huono arvosana sieltä tulee... Tentin jälkeen aloitin sitten opiskelemaan lukion kemiaa. Vielä olisi edessä fysiikan ja biologian opiskelut. Huhtikuussa julkaistaan valintakoemateriaalit, joten sen jälkeen keskityn opiskelemaan sitä. Tosin en tiedä yhtään tuleeko niitä valintakokeita edes olemaan... Aika näyttää. Mua pelottaa se, että ne kokeet perutaan ja sisään otetaan todistuksen perusteella. Se on ihan fakta, että mun lukion arvosanoilla ei pääse sisään. Harmittaa, että arvostelussa käytetään edelleen lukion arvosanoja, vaikka oon sen jälkeen opiskellut korkeakoulussa. Ei sitä lukiossa osannut olla niin fiksu, että olisi osannut valita oikeita kursseja ja keskittynyt paremmin opiskelemaan. 

Maaliskuun isoin juttu on ollut kyllä korona. Oon ammatiltani hoitaja, joten aihe on koskettanut isolti omia töitäni. En kyllä todellakaan olisi arvannut viime kuussa, että mihin tää voi edetä. Oma sairastuminen ei pelota ollenkaan, mutta pelkään, että tartutan oireettomana potilaani, työkaverini ja läheiseni. Puolet työkavereista on ollut kipeänä, joten ylitöitä on saanut tehdä paljon. Oon aika väsynyt. Vapaa-aikakin menee miettiessä töitä.  

Mitäs sitten huhtikuussa?

Vaikka eletään todella omituista aikaa, olen onnellinen, että kevät saapuu. Oon niin onnellinen tästä valon määrästä ja auringonpaisteesta. Tuleva kuukausi menee varmasti enimmäkseen töissä, ihan varmasti ylitöitä luvassa. Epätietoisuus pelottaa mua tosi paljon. En tiedä tullaanko mua siirtämään toiseen yksikköön vai mitä tulee tapahtumaan. Oon täysin valmis auttamaan siellä missä mua tarvitaan, mutta se, etten tiedä mitä tapahtuu, pelottaa ihan helvetisti